Ravintola Pihkasta Jyrki testasi viikon aikana sähköpyörää työmatkallaan sekä miten sujuu sähköpyörän kuljettaminen metrossa.
Sähköpyöräkokeiluni alkoi viikon myöhässä aikataulusta, mutta
ilmojen puolesta oikein hyvissä ajoin. Aurinkoisen ja syksyisen lämpimän kelin
aikana tarkenee vielä shortseissa pyöräillä.
Päivittäinen matkani on Porolahdesta, Roihuvuoren kainalosta, Mechelininkadun
alkuun eli Baana päättyy työpaikkani takapihalle. Matkaa on hiukka reilu 10 km
suuntaansa - en ole koskaan mitannut, mutta tienviittojen kilometrimäärissä
kerrotaan kotini sijaitsevan tämän verran keskustasta.
Alkuun olin tietty skeptinen sähköavustetusta polkupyörästä, koska
työmatkani ei ole pitkä eikä isoja mäkiäkään ole. Ajelin pääsääntöisesti
pienimmällä avustuksella. Välillä tuntui jopa siltä, että se jarrutti
matkantekoa. Ylämäissä ja liikkeelle lähtiessä kyllä huomasi jotain tapahtuvan
akusta käsin. Parina iltana jouduin piipahtamaan iltasella Käpylän suunnassa ja
silloin ajoinkin suurimmalla avustuksella Viikin ja Vanhankaupunginlahden
hiekkateillä - lapset kun tykkäävät ajaa rallia välillä.
Työmatkalla en usko ihan äkkiä tarvitsevani sähköpyörää, sillä nykyinen
3-vaihteinen pyörä toimittaa minut tarpeeksi sukkelaan paikasta toiseen. En
kiellä, että helpottihan se matkantekoa ja yksityisautoilijalle sähköpyörä sopii
hyvin. Minulle pyöräily on yksi meditoinnin muoto - siihen ei kuulu muita
sähkölaitteita kuin valo.
Kahtena aamuna otin fillarin mukaan metroon. Nykyisillä lyhyillä
vaunuilla aamulla klo 6.20 on vielä ok aika kuljettaa pyörää metrossa. Perus
kaupunkilaisjärjellä varustettu ihminen ei vie polkupyörää ruuhka-aikana
metroon.
Ajoin viikon aikana 120 - 150 km ja akkua latasin parina iltana
varmuuden vuoksi. Virtaa olisi vissiin vielä riittänyt toviksi.
t. Jyrki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti