torstai 22. syyskuuta 2016

Pyöräily meditoinnin muotona

Ravintola Pihkasta Jyrki testasi viikon aikana sähköpyörää työmatkallaan sekä miten sujuu sähköpyörän kuljettaminen metrossa.

Sähköpyöräkokeiluni alkoi viikon myöhässä aikataulusta, mutta ilmojen puolesta oikein hyvissä ajoin. Aurinkoisen ja syksyisen lämpimän kelin aikana tarkenee vielä shortseissa pyöräillä.

Päivittäinen matkani on Porolahdesta, Roihuvuoren kainalosta, Mechelininkadun alkuun eli Baana päättyy työpaikkani takapihalle. Matkaa on hiukka reilu 10 km suuntaansa - en ole koskaan mitannut, mutta tienviittojen kilometrimäärissä kerrotaan kotini sijaitsevan tämän verran keskustasta.


Alkuun olin tietty skeptinen sähköavustetusta polkupyörästä, koska työmatkani ei ole pitkä eikä isoja mäkiäkään ole. Ajelin pääsääntöisesti pienimmällä avustuksella. Välillä tuntui jopa siltä, että se jarrutti matkantekoa. Ylämäissä ja liikkeelle lähtiessä kyllä huomasi jotain tapahtuvan akusta käsin. Parina iltana jouduin piipahtamaan iltasella Käpylän suunnassa ja silloin ajoinkin suurimmalla avustuksella Viikin ja Vanhankaupunginlahden hiekkateillä - lapset kun tykkäävät ajaa rallia välillä.

Työmatkalla en usko ihan äkkiä tarvitsevani sähköpyörää, sillä nykyinen 3-vaihteinen pyörä toimittaa minut tarpeeksi sukkelaan paikasta toiseen. En kiellä, että helpottihan se matkantekoa ja yksityisautoilijalle sähköpyörä sopii hyvin. Minulle pyöräily on yksi meditoinnin muoto - siihen ei kuulu muita sähkölaitteita kuin valo. 

Kahtena aamuna otin fillarin mukaan metroon. Nykyisillä lyhyillä vaunuilla aamulla klo 6.20 on vielä ok aika kuljettaa pyörää metrossa. Perus kaupunkilaisjärjellä varustettu ihminen ei vie polkupyörää ruuhka-aikana metroon.

Ajoin viikon aikana 120 - 150 km ja akkua latasin parina iltana varmuuden vuoksi. Virtaa olisi vissiin vielä riittänyt toviksi.

t. Jyrki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti