Vauhdilla mäen päälle - mummofillarilla olisi pitänyt taluttaa

Viimeinen sähköpyöräkokeilijamme Hanna Juuri Tapahtumista testasi, kuinka sähköpyörä toimii työmatkalla, ja miten onnistuu pyörän kuljettaminen metrossa. 

Ajatelmia sähköpyöräilystä ihmiseltä, joka inhoaa liikuntaa, hengästymistä ja hikoilua.

Maanantaina sain ensikosketuksen sähköfillariin.

Oho, isompi ja raskaampi kuin se mummofillari, jolla yleensä liikun. Meinaan vetää komeat lipat heti duunin pihassa, kun jalka ei meinaa nousta riittävän korkealle, jotta pääsisin satulaan. Nopeasti opin myös, ettei tässä ole jalkajarruja. Pääsen kuitenkin baanalle ja tutustun apumoottorin ominaisuuksiin pitkällä suoralla. Tehoja on helppo säätää. Keskityn liikaa apumoottorin saloihin ja tietyö tulee hieman yllätyksenä: Baana on poikki, liikenne ohjataan tiukalla kaarroksella jyrkkään ylämäkeen Pikkuparlamentin pihaan! Laitan kolmosta silmään ja heilahdan mäen päälle. Jes!! Me ollaan kavereita tän vehkeen kanssa – mummofillarilla ois pitänyt taluttaa.

Koska päiväkodin sulkemisaika on varsin lähellä, sinksailen fillarilla Rautatientorin metroasemalle. Kassamatkustajat eivät pahastu sähköfillarin roudaamisesta yhtään enempää kuin tavallisenkaan fillarin taluttamisesta. Muksut pitävät fillaria hienona.

Seuraava aamu on sumuinen ja viileähkö. Jakelen lapset eskariin ja päiväkotiin ja suuntaan kohti keskustaa. Hikeä välttääkseni kruisailen isoimmalla apuvaihteella rauhakseen polkien, moottori avittaa tiukimmissa ylämäissä. Ihailen syksyn väriloistoa lähietäisyydeltä, sillä näkyvyys sumussa on muutaman kymmentä metriä. Isoisän sillan toista päätä ei näy.

Espan kohdalla sumu hellittää. Kotikaupunki näyttää komealta.

Iltapäivällä surruttelen saman matkan toiseen suuntaan. Tänään tämä menopeli pesee yksityisautoilun ja jopa julkisen liikenteen mennen tullen!

Suojatiellä meinaan jäädä ammattiautoilijan alle. Yhtä perusongelmaa fillarin sähköistäminen ei poista: autoilijoille olen edelleen näkymätön.

Keskiviikkoaamu on hieman sateinen. Sadetakki niskaan ja fillarin selkään – kapuan jo maanantaita ketterämmin. Ilma on sen verran ikävä, että ilman sähköfillaria kävelisin nyt metroasemalle. Hissuttelen Ruoholahteen tuttua reittiä ja kaipaan pipoa kypärän alle.

Iltapäivällä seikkailen henkeni kaupalla Mechelininkadulta Pasilaan. En löydä selkeää pyöräreittiä ja autojen seassa tällä reitillä on todella vaarallista.

Pienessä tihkusateessa ajan Pasilasta kohti itää, reitti ei liene suorin mahdollinen, sillä tietöitä kiertävät poikkeusreitit on todella huonosti merkitty. Meinaan päätyä portaikkoon.

Ohitan Teollisuuskadulla ruuhkassa seisovia autoja ja pääsen pian tutulle reittiosuudelle. Puoltaa paikkaansa haasteellisimmissakin oloissa tämä sähköfillari. Vielä vaan kun mahduttaisiin sovussa kaikki samoille kaduille!

Torstaina on autopäivä, sillä lapset eivät tarha- ja eskaripäivän jälkeen jaksa polkea illan harrastusrientoihin vaihteettomilla pikkupyörillään yhtä reippaasi kuin äiti tällä sähkövahvisteisella… ;-)

Perjantaiaamuna tarha- ja eskarikierroksen jälkeen sujahdan vaihtelun vuoksi Siilitien metroasemalle ja nousen hissillä asemalaiturille. Puoli kymmenen aikaan en saa yhtä paljon pahaa silmää pyörineni kuin aikaisemmin aamulla saisin. En jää Rautatientorilla pois, jotta ei tarvitse seikkailla kahdella hissillä Baanan tuntumaan, etenkin kun se tietyö pistää fillaristin kieroreitille Manskun yli ja Pikkuparlamentin pihaan. Ruoholahdessa jonotan hissiin muutamien lastenvaunujen perässä päästäkseni maan tasalle.

Iltapäivällä köröttelen kauniissa syyssäässä kotia kohti ja Mustikkamaalla henkäilen keuhkot täyteen raikasta syysilmaa. Isoisän sillalla puhaltaa niin kova sivutuuli, että nojaan sitä vasten samalla, kun apumoottori avittaa minut sillan päälle. Onneksi pipo on tänään mukana.

Tienpätkällä, jossa ei ole pyörätietä ja ajan autojen tahtiin niiden seassa, yksi auto tulee pihalta suoraan eteeni ajoradalle. Onneksi jarrut toimii. Mietin, miten voin olla näin näkymätön jopa kirkkaassa päivänvalossa.

Nautiskelen loppumatkan rauhallisemmassa vauhdissa.

T. Hanna

Ylämäet kevyesti rullailen

Vantaan Energian Jari testasi sähköpyörää työmatkallaan Rajatorpasta Martinlaaksoon.

Maanantaina tarkoitus oli pyöräillä töistä Martinlaaksosta kotiin Rajatorppaan. Sääolosuhteet olivat kuitenkin niin huonot, että siirsin ensitestausta seuraavalle päivälle. 

Tiistaina lähdin pyörällä töistä. Matka kotiin ei ole kovin pitkä ja neljän kilometrin matka taittui nopeasti. Reitille osuu suhteellisen pitkä ja jyrkkä ylämäki, jossa huomasi sähköpyörän tuoman edun. Ei puuskuttanut mäen huipulla. Illemmalla pyöräilin vielä omaksi ilokseni lenkin. 

Keskiviikkona ajoin työmatkat pyörällä. Tavallisesti kuljen joko autolla, kävellen tai normaalilla pyörällä. Normaaliin pyörään verrattuna sähköpyörä kulki kevyemmin, mutta ajallisesti tällä ei ollut vaikutusta näin lyhyellä matkalla. Muuten sähköpyörän ominaisuudet eivät vastanneet normaalin pyörän ominaisuuksia: ohjattavuus oli huonompi, jarrut heikommat ja ajoasento (naisten runko) huonompi. Myös keskiviikkona tein työmatkojen lisäksi pidemmän lenkin illalla.

Torstaina sää olisi ollut todella hyvä pyöräilylle, mutta jouduin luovuttamaan sähköpyörän eteenpäin sairasloman vuoksi. Näin ollen testini pyörän kanssa jäi vähäiseksi.

t: Jari 

Pyöräily meditoinnin muotona

Ravintola Pihkasta Jyrki testasi viikon aikana sähköpyörää työmatkallaan sekä miten sujuu sähköpyörän kuljettaminen metrossa.

Sähköpyöräkokeiluni alkoi viikon myöhässä aikataulusta, mutta ilmojen puolesta oikein hyvissä ajoin. Aurinkoisen ja syksyisen lämpimän kelin aikana tarkenee vielä shortseissa pyöräillä.

Päivittäinen matkani on Porolahdesta, Roihuvuoren kainalosta, Mechelininkadun alkuun eli Baana päättyy työpaikkani takapihalle. Matkaa on hiukka reilu 10 km suuntaansa - en ole koskaan mitannut, mutta tienviittojen kilometrimäärissä kerrotaan kotini sijaitsevan tämän verran keskustasta.

Alkuun olin tietty skeptinen sähköavustetusta polkupyörästä, koska työmatkani ei ole pitkä eikä isoja mäkiäkään ole. Ajelin pääsääntöisesti pienimmällä avustuksella. Välillä tuntui jopa siltä, että se jarrutti matkantekoa. Ylämäissä ja liikkeelle lähtiessä kyllä huomasi jotain tapahtuvan akusta käsin. Parina iltana jouduin piipahtamaan iltasella Käpylän suunnassa ja silloin ajoinkin suurimmalla avustuksella Viikin ja Vanhankaupunginlahden hiekkateillä - lapset kun tykkäävät ajaa rallia välillä.

Työmatkalla en usko ihan äkkiä tarvitsevani sähköpyörää, sillä nykyinen 3-vaihteinen pyörä toimittaa minut tarpeeksi sukkelaan paikasta toiseen. En kiellä, että helpottihan se matkantekoa ja yksityisautoilijalle sähköpyörä sopii hyvin. Minulle pyöräily on yksi meditoinnin muoto - siihen ei kuulu muita sähkölaitteita kuin valo. 

Kahtena aamuna otin fillarin mukaan metroon. Nykyisillä lyhyillä vaunuilla aamulla klo 6.20 on vielä ok aika kuljettaa pyörää metrossa. Perus kaupunkilaisjärjellä varustettu ihminen ei vie polkupyörää ruuhka-aikana metroon.

Ajoin viikon aikana 120 - 150 km ja akkua latasin parina iltana varmuuden vuoksi. Virtaa olisi vissiin vielä riittänyt toviksi.

t. Jyrki

Syyssää virkistää työmatkapyöräilijää

Ravintola Pihkasta Hanna-Mari testasi sähköpyörää työmatkallaan viikon ajan ja ensimmäisen päivän jälkeen fiilikset olivat huikeat. Viikkoon mahtui myös liityntäpysäköinnin testaaminen Tikkurilan juna-asemalla.

Tiistaina edellispäivän pyöräily tuntui kyllä kropassa aamulla, mutta aurinkoisen kelin suosiessa ilo oli hypätä pyörän selkään. Tällä kertaa matkan taitoin kevyemmällä polkemisella ja itseasiassa matka-aika pysyi samana -joten työmatkailu sähköpyörällä ilman hirveätä hikilenkkiä olisi ihan mahdollista.

Testasin liityntäpysäköintiä Tikkurilassa, vaikkakin ajallisesti tämä reitti tuntui hiukan teoreettiselta. Matkaa kotipihasta Tikkurilan asemalle kertyi 9,7 km ja aikaa tähän kului 25 min, ja siitä junalla Pasilaan 15 min, josta raitiovaunulla ja kävellen perille n.25 min. Kokonaisuudessaan matkaan kului siis kulkuvälineiden odotusaikoineen 1h 20 min. Tässä jäi myös mietityttämään pyörän jättäminen asemalle, vaikka onkin lukittuna, niin pelottaisi kyllä jättää oma sähköpyörä parkkiin päiväksi - ja koska ajallisesti tässä ei säästä, mieluummin valitsisin koko työmatkan pyöräilyn. Tämä voisi tulla kyseeseen, jos oma työpaikka sijaitsisi juna-aseman välittömässä läheisyydessä.

Torstaiaamu oli kylmä, mutta auringon paistaessa matka taittui jälleen pyörällä. Upeat syysmaisemat virkistävät myös mieltä ja tämä päivä jäikin kokeiluni viimeiseksi, sillä aikataulut estivät perjantain pyöräilyn...

T. Hanna-Mari

Sähköpyörä korvaa hyvin auton lyhyemmillä matkoilla

Vantaan Energian Pekka testasi sähköpyörää työmatkallaan viikon ajan ja kilometrejä kertyi huimat 165.

Päätin testata pyörää myös hieman pidemmällä matkalla ja torstaina suuntasin töiden jälkeen asiointireissulle sähköpyörällä. Käytin matkalla pienintä sähköavustustehoa ja ylämäissä käytin lisäkaasua. Reitillä ajoin asfaltin lisäksi hiekkatiellä sekä testimielessä pienemmällä hiekkapolulla jonkin matkaa.

N. 40 km ajon jälkeen akun varaustilan ilmoittava valo alkoi vilkkua kertoen akun varauksen olevan vähissä. Kytkin sähköavustuksen kokonaan pois päältä tässä vaiheessa. Ilman sähköavustusta pyörä oli hyvinkin raskas poljettava, mutta onneksi matkaa ei ollut enää paljoa jäljellä.

Kyseisellä pyörällä ei siis kannata suunnitella kovin pitkälle lähtevänsä, ettei tule raskasta paluumatkaa. Mielestäni akun kesto on turhan pieni, mikäli sähköpyörällä aikoo korvata autoa tai julkista liikennettä asiointimatkoillaan. Toisaalta jo pyörän mallista (naisten kaupunkipyörä) pystyi päättelemään, ettei sitä ole tarkoitettu näin pitkille matkoille. Eikä niitä kovin mielellään teekään, sillä hiukankin epätasaisemmalla alustalla pyörä pitää kovaa kolinaa ja nitinää, mikä alkaa pidemmän päälle ärsyttää.

Perjantaina testasin vielä uudemman kerran sähköpyörän ja junan yhteiskäyttöä aamun työmatkalla. Olin liikkeellä samaan aikaan, kuin maanantaina, eli 6:05 I-junalla Pasilasta kohti Tikkurilaa. Junassa oli hieman enemmän matkustajia kuin maanantaina, tällä kertaa selvästi enemmän lentokentälle menijöitä matkalaukkuineen. Mitään ongelmia pyörän kuljetuksessa ei ilmennyt tälläkään kertaa ja voin suositella junan ja pyörän yhteiskäyttöä työmatkojen kulkemisessa ennen aamun ruuhka-aikaa.

Yhteenveto viikosta:

Testijakson aikana ajoin sähköpyörällä yhteensä n. 165 km lyhimmän matkan ollessa 3 km ja pisimmän 44 km sekä kaksi matkaa junalla pyörän kanssa. Testin perusteella sähköpyörä on parhaimmillaan ylämäissä ja lyhyehköillä matkoilla hyväkuntoisilla teillä. Sen sijaan kovin pitkälle ei kannata pyörällä lähteä akun rajallisen kapasiteetin vuoksi. Omalla työmatkallani sähköpyörä ei tuonut käytännössä ajansäästöä tavalliseen polkupyörään verrattuna. Suurin hyöty oli juuri ylämäissä, joissa ero normaaliin pyörään oli selkeä. Vastaavasti hyötyliikunnan määrä jäi sähköpyörällä vähäisemmäksi. Testijakson aikana ajokelit olivat hyvät ja pyörän kulkua talvella lumisilla teillä olisi mukava vielä testata.

Sähköpyörä on varmasti hyvä auton/julkisen liikenteen korvaaja lyhyehköillä matkoilla ja kuljettaessa jätevoimalan kaltaisiin, huonosti julkisilla liikennevälineillä saavutettavissa oleviin paikkoihin. Myös juna-sähköpyörä yhdistelmää työmatkaliikkumiseen voin suositella käytettäväksi.

t. Pekka

Harkinnassa oma sähköpyörä

Sito Oy:n Lauri testasi sähköpyörää työmatkallaan viikon ajan ja innostui polkemaan sillä myös vapaa-ajallaan.

Olipa hauska viikko sähköpyörän kanssa. Ensipolkaisusta lähtien oli hymy herkässä koko testijakson ajan. Viritin alkuun pyörään peräkärryn ja lastenistuimen, joita normaalisti vedän perässä normipyörällä. Ero oli uskomaton ja iltaisin käytiinkin pitkillä lenkeillä silkasta rullailun ilosta! Myös puoliso oli vakuuttunut. Tällä korvaisi auton monessa arkikäytössä, kuten kauppareissuilla yms.

Yhtenä päivänä työmatkalla sähköpyörä jäi kotiin, koska töistä jatkoin suoraan viikonlopun viettoon. Kokeilin myös kokouksiin polkemista ja sähkön avustuksella olo oli perillä freesimpi kuin normaalilla fillarilla liikkuen. Enpä nyt keksi mitään negatiivista, ehkä hinta? Oman hankkiminen menee vakavaan harkintaan.

T. Lauri

Suurin hyöty ylämäissä

Vantaan Energian Pekka aloitti sähköpyöräkokeilun syksyisessä säässä. Hän testaa työmatkallaan myös sähköpyörän kuljettamista junassa.

Maanantaina aloitin työmatkan kotoa klo 5:45, josta ajoin Pasilan asemalle pyörällä. Tuohon aikaan ei paljoa liikennettä ollut, joten matkanteko oli joutuisaa. Pasilasta jatkoin matkaa 6:05 lähtevällä I-junalla kohti Tikkurila. Pasilasta junaan nousi lisäkseni kymmenkunta ihmistä ja muutenkin juna oli koko matkan ajan todella tyhjä. Täten pyörän kuljettaminen junassa oli vaivatonta. Tikkurilan asemalla pyörää kuljettavat on otettu hyvin huomioon ja laiturilta pääsi hyvin pois pyörän kanssa. Tikkurilasta jatkoin matkaa polkien kohti jätevoimalaa. Ensimmäisen kerran sähköavustuksesta oli todellista hyötyä Kuusikon kohdalla kehä III:n varressa olevassa ylämäessä, jossa pyörä kulki kevyesti. Matka jätevoimalalle sujui kaiken kaikkiaan ongelmitta. Perillä olin klo 6:45, eli tunti työmatkaan tällä tavalla meni. Yhteensä aamulla sähköpyörällä kilometrejä kertyi n. 12,5.

Pasilan juna-asema

Pyörän kuljettaminen junassa vaivatonta

Iltapäivällä ajoin jätevoimalalta kaupan kautta kotiin. Ostokset sai hyvin mahtumaan pyörän etukoriin. Kilometrejä kertyi 18,7 ja ajoaikaa 47 minuuttia, joten omalla kohdallani aamulla testaamassani juna-pyörä -reitissä ei matka-ajan ja pyöräilykilometrien suhteen ole järkeä.

Tiistaina aamulla tulin sähköpyörällä suoraan kotoa töihin ajaen maksiminopeutta, mitä pyörä kulki. Matka-ajassa ei suurta eroa ole verrattuna siihen, mihin olen saman matkan omalla pyörällä taittanut. Kadut olivat lähes tyhjiä ja liikennettä ei paljoa ollut, joten vapaasti sai ajella. 

Tyhjät kadut

Työpaikalla

Suurin hyöty sähköpyörällä on ylämäissä, jossa sähköavustuksesta on selkeästi hyötyä. Vastaavasti alamäissä pyörällä ei uskalla niin lujaa ajaa, kuin omalla, koska sähköpyörän jarrut ovat tehottomat. Aiemmat testaajat varoittivat minua pyörän jarruista, mutta silti yllätyin niiden tehottomuudesta. Lisäksi tasaisella pyörä ei tunnu kulkevan yli 25 km/h, vaikka kuinka polkisi ja vääntäisi kaasua.

t. Pekka